Eilen meillä oli aikalailla lepäämispäivä. Aamusella käytiin heittämässä 10km lenkki Cow Hill:llä (nimestään ja varoituskylteistä huolimatta en nähnyt kuin lehmän jätöksiä) lämmittelemässä meikäläisen pohjelihaksia. Ben Nevisistä oli pari päivää aikaa ja jalat vieläkin niin tukossa? Hyvä etten jäänyt mäkeen istumaan ja parkumaan äitiä, kun tuntui ylämäessä, että pohkeet repeää. No pain, no gain -vai miten se oli? Onneksi kipuamisen aikana jalat alkoivat pitemmän päälle vertymään ja Cow Hill:n huipulla pystyi jo nauttimaan näköalasta (laskeutuminen oli asia erikseen).
Aamulenkin jälkeen suunnattiin rautatieasemalle kahville. Samalla huikattiin hyvästit yhdelle majapaikan brittiasiakkaista: hänen lomansa alkoi olla ohi ja hänen oli aika hypätä junaan ja palata takaisin Lontoon vilinään. Hänet nähdessään muistin, etten onneksi ollut ainoa, jonka jalat olivat kipeät Ben Nevisistä. Britti oli noussut samana päivänä vuorelle kuin mekin, ja seuraavana päivänä ollut vielä kipeämpi kuin minä. Kyllä lämmitti ajatus mieltä, vaikka kirkkain muistikuva meikäläisen ajatuksissa on ollut siniseen t-paitaan pukeutunut juoksija viilettämässä Ben Nevisin rinteillä. Häneen verrattuna meikäläisellä on vielä tuhottomasti työsarkaa edessä!
Koska keli oli erinomainen ja majatalo oli rauhallinen, kahvin jälkeen kaivettiin siskon kanssa kirjat esiin ja heittäydyttiin patiolle nauttimaan upeasta säästä (ja hyvästä lukemisesta). Päivän päätteeksi molemmat oltiinkin kärvennetty nahkamme punaiseksi.
Morrisonista iltapalaa ja reppujen esipakkauksen jälkeen olikin aika heittää pää tyynyn!
Tänään aamulla olikin vain laukkujen loppuun pakkaus ja aika lähteä rautatieasemalle odottamaan junaa. Päivä tulikin vietettyä enemmän tai vähemmän junassa, ensin 4h Fort Williamista Glasgow:hun ja sieltä jatkoyhteys Edinburghiin (vajaa tunti).
Edinburghissa nopea päivällinen ja punkan etsiminen, niin oltiin jo aika valmiita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti