Kotimatkaa...

No niin! Nyt kun ollaan turvallisesti Suomen kamaralla, uskaltaa jotain jo raatailla tapahtumista. Ensinnäkin, laukkakisat olivat ihan mielenkiintoinen tapahtuma ja sainpahan tuntumaa siihenkin. Ensin luulin olevani ainoa, joka oli pukeutunut kelin suhteen (miehillä mustat puvut ja naisilla mekot), mutta onneksi tajusin olevani ainoa turisti, joka oli tullut vähän etusessa kisoihin. Muut paikalla olijat olivat joko työntekijöitä tai hevosten omistajia. Joten vähän ennen kisaa paikka täytyi myös normaalista farkkukansasta. Onneksi.

Kuvaamisen kannalta taas oli huono päivä. Oli hämärää ja pitkä putki olisi tarvinut huomattavasti enemmän valoa. Joten... suurin osa kuvista tuli olemaan suttusia. Toivottavasti nyt edes joku onnistui. Lisäksi kun meni ihan aidan viereen seuraamaan hevosia, tuli kuviin häiritsevästi valkoinen aita. Sillä ihmisten ja hevosen välillä oli kaksi aitaa -ja ainoastaan paikallinen journalisti sai kivuta aitojen väliin kuvaamaan. Joten suurin osa kuvista on sitten yritetty ottaa mahdollisimman korkealta. Myös niihin kuviin tuli aita - mutta näyttää siltä, että kaikista tarkimmissa kuvissa taas kuvan pilaa yleisö. Aina jonkun pää edessä! No, lisään jälkikäteen jonkun kuvan blogitekstiini, niin voitte verrata. Tunnelmaltaan laukkakisa lähinnä muistutti kuninkuusraveja. Sitä innokkaammin väkijoukko huusi, mitä pidemmälle kisa eteni ja olutta katosi katsojien mahalaukkuun. Silti jännittävimmät hetket sattui kakkoslähdössä, ilmeisesti hevoset olivat nuoria ja vähän juosseita. Yksi pysähtyi kuin seinään, kun väki melusi, vaikka ratsastaja yritti ohjata heppaa väkijoukon ohi lähtöpaikalle. Yksi hevosista lähti puottelemaan täyttä laukkaa -mutta väärään suuntaan, ratsastajan tässäkään tapauksessa pystymättä tekemään mitään. Kaksi ratsastajaa ehti pudota satulasta ennen lähtöpaikalle pääsemistä (valitettavasti en saanut tilannekuvaa) ja toinen näistä ratsastajansa pudottaneista hevosista sotkeentui aitaan (tässä kohtaa ratsastaja oli vielä selässä). Onneksi aita oli ilmeisesti jotain pehmeämpää materiaalia, sillä aidan tolppa irtosi kokonaan, mutta hevoselle ei käynyt mitenkään. Kyseessähän oli "flatrace" eli ei mitään esteiden hyppimistä, joka taas sopi minulle. Mutta oli kyllä hyvä päivä nähdä jotain erilaista ja tavallisesta poikkeavaa! Eikä se ole poissuljettu, että kävisikö joku toinenkin päivä katsomassa kisoja.

Kisojen jälkeen suunnistin sitten bussiasemalle, kun kello alkoi jo lähennellä seitsemää. Ja Edinburghissa kaikki menee tunnetusti kuudelta kiinni. Niin ja pääsiäinen ei muuten vaikuttanut mitenkään kauppojen aukioloaikoihin -ihmisiä vaan oli tavallista enemmän liikkeellä. Bussiasemalla sitten vain rauhakselleen odottelin linja-autoa. Olin ostanut netistä lipun megabussin linkkuriin ja sen oli tarkoitus lähteä klo 10.45 PM laiturilta nro 16. Noh, kello oli 22.25, kun hoksasin linja-auton kurvaavan laituriin. Kaksi aseman työntekijää tarkastivat bussin ja alkoivat tarkastamaan lippuja ja ohjaamaan väkeä sisään kuskin hakiessa kahvia. Minun harmaat aivosolut kyllä pohtivat bussin ulkonäköä, mutta kun molemmat aseman työntekijät päästivät minut bussiin kun näytin lippuni, unohdin sen pienen epäluulon äänen päässäni. Bussi oli lumenvalkoinen. Uusi, kuin olisi ollut ensimmäisellä reissullaan. Mukavat penkit (luultavasti keinonahkaa) ja niin edelleen. Bussi oli ääriään myöten täynnä ja aseman työntekijä tuli vielä viimeisen kerran sisälle ja sanoi "You are going to London? If you are not going to London, this is wrong bus.", sekunnin hiljaisuus ja... "Good. It's enough to me.". Tai niin ainakin epäilin hänen sanoneen. No, bussikuski hyppäsi paikoilleen ja lähti peruuttamaan pois laiturista. Ja silloin meidän ohi hurautti bussi, jossa luki isolla "megabus" ja räikeästä väristä ei voinut erehtyä. Auto kyllä hurautti laituriin 14, mutta kolkko tunne kävi mahassa. Lisäksi kun auto lähti hurruuttelemaan Edinburghista länteen, aloin epäilemään, kuulinko edes oikein, mihin bussi oli menossa. Tunnin ajon jälkeen keskeltä ei mitään kyytiin nousi toinen bussikuski, joka lopulta ajoi puolet ajasta. Mutta jännä homma oli siinä, että molemmat kuskit olivat koko matkan kyydissä. No, koska olin jo kyydissä, heitin silmät kiinni ja arvelin herääväni jossain.

Tunti hävisi yön aikana jonnekin jemmaan, mutta se ei auttanut asiaa yhtään. Sillä bussissa istuminen on yhtä tuskaa. Ensimmäisen kahden tunnin jälkeen perse alkoi olla jo melko turra, vaikka olin yrittänyt bussiasemalla kävellä ja seisoskella mahdollisimman paljon. Vieressä matkustanut varmaan ei tykännyt, kun siirtelin jatkuvasti jalkoja ja yritin vaihtaa asentoa. Lopulta kuitenkin jossain välissä nukahdin -ja aamulla heräsin, kun linja-auto puikkelehti Lontoon hiljaisessa sunnuntailiikenteessä. Victoria bussiasemalle päästiin siinä vähän jälkeen seitsemän -kaksi tuntia etuajassa, kuin meikäläisen oikea linja-auto. Joka arvelujeni mukaan oli vilaukselta näkemäni Megabussin auto. Ilmeisesti hurautin suorinta reittiä Lontooseen, kun taas Megabussi kiersi tullessaan joka pikku kylän. Ei huono homma, kun matka maksoi 12,5£ ja matkaa tuli se vähän vajaa 700km.

Heti kun pääsin ulos linja-autosta, nappasin laukun kantoon ja suunnistin Heathrow:lle. Siellä taas oli useita tunteja odotteluja, että pääsin tuvatarkastuksiin ja lopulta lentokoneeseen. Päätin, etten enää lähde seikkailemaan kameralaukun ja matkalaukun kanssa mihinkään. Kaikki menikin hyvin siihen asti, kunnes pääsi istumaan lentokoneeseen ja köyttämään itsensä kiinni turvavöihin. Sitten lentokone nytkähti liikkeelle -ja takaa kuului paras mahdollinen ääni: "yörgh!". Ou jee. Lentokone tupasen täynnä väkeä, onneton ilmanvaihto ja... pahoinvoiva matkustaja. Onneksi lentoemännät olivat nopeita ja kävivät pöllyyttämässä kahvinporoja sotkeentuneelle istuimelle. En ollut tiennytkään, että kahvi peittää päivällisen jämän hajun. Mutta, matka ei ollut miellyttävä siitä huolimatta. Vaikka olen armoton kahvinjuoja, moinen voimakas haju herättää migreenin horroksestaan. Joten puoli horteessa selvisin Helsinkiin asti. Kävi tietenkin sääliksi pahoinvoivaa kaveria, varmasti nolotti moinen tapahtuma ja muistaa sen ikänsä. Lopulta puolilta öin Suomen maankamaralla nappasin matkalaukkuhihnalta oman kollaasiini ja hyökkäsin ensimmäiseksi kahville. Ja silloin tein toisen negatiivisen huomion. Matkalaukku oli saanut selkäsaunan lentokentän henkilökunnalta. Mitä pahaa se oli niille tehnyt? Kovakuorinen matkalaukku ja kylki halki ylhäältä alas asti? Ja minä olin koko reissuni ollut huolissani vetoketjusta, joka oli temppuillut? No, okei, vetoketju piti ja kaikeksi onneksi en saanut viskin hajua nenääni, kun uskalsin laukun kantta vähän raottaa, kun löysin rauhallisen paikan. Mutta vasta kotona uskallan seuraavan kerran laukun avata, että kestäisi edes sinne asti, ennen kuin saa vetäytyä tehtävistään lopullisesti. Harmi, oli hyvä (ja uusi) laukku.

Nyt alkaa jo olla aamuyö, viimeinen matkanetappi vielä edessä. Juna. Eikä tällä kertaa perinteinen yöpikuri, vaan aamu IC. Kaksi yötä katkonaisilla torkuilla (1 bussissa ja toinen lentokentällä) varmasti tuntuu, kun pääsen junaan istumaan ja saan potkaista kengät jalasta ja huoahtaa. Onpa mukava päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Edinburgh

Se olisi huomenna aika heittää lopultakin Edinburghille hyvästit. Aamusella käyn kuitenkin ihan ensimmäiseksi nakkaamassa matkalaukun bussiasemalle säilöön ja kantoon otan kameralaukun, joka on saanut olla levossa viimeiset pari päivää. Ja suunnistan kaakkeja kahtomaan.

Mutta! Keskiviikkona suoriuduin erittäin jouhevasti Kinlochlevenistä Edinburghiin. Bussikuski oli meikäläisen mittapuulla "normaali", mitä nyt matkustajien keski-ikä oli 70 - ja minä olin ainoa bussikuskin lisäksi, joka laski keski-ikää. Tulin siihen tulokseen (ja mitä edellisellä bussimatkalla epäilin), että Fort William oli lähin paikka, missä oli suurempi kauppa. Joten eläkeläiset kävivät päiväseltään bussilla Morrisonissa (ruokakauppa Fort Williamissa). Ja minun tuurilla Kinlochlevenissä oli mahtava auringon paiste, kun hyppäsin bussin kyytiin.

Edinburghissa olen nyt majoittunut St Christopher'sin hostelliin, 10 hengen dormihuoneistoon. Halvin tapa ehkä majoittua hyvällä paikalla (kaikki lähellä). Tietenkin siinä on myös miinuspuolensa -ja jos on herkkäuninen, ei kannata kokeilla moista. Olen taas joutunut yläpetiin (milloinpa ei) ja alapuolella punkkaa tanskalainen. Siitä tulikin sitten nimitys "scandinavian beds". Sitten ainakin ensimmäisenä yönä oli 2 kanadalaista likkaa ja 2 Montanasta. Tietääkseni osa porukasta on nyt muuttanut ja epäilisin 3 likan puhuvan venäjää tms. Yksi yö vielä huilia ja taipaleelle! Ja taitaapa olla totta, että maanantaina pääsen seuraavan kerran oikeaan sänkyyn nukkumaan (tietenkään ens yötä ei lasketa). Sillä huomenna hyppään illalla bussiin, joka on aamulla Lontoossa. Ja koska minulla on myöhäislento Helsingissä, joudun seuraavan yön viettämään lentokentällä.

Mutta mitäpä sitä sitten on tullut tehtyä? Ei oikein mitään. Käynyt ihmettelemässä kaupunkia, vieraillut National Museumissa ja tänään uskalsin taas mennä Waterstone'siin kaffelle. Oli hilkulla, että olisin ostanut jotain lukemista! Onneksi sain pidettyä itseni kurissa, sillä laukkuun ei yksinkertaisesti mahdu enää mitään. Mutta kahviossa on mukava seurata, millaista porukkaa siellä liikkuu. Olin vähän yllättynyt, kun näin noin 8 - vuotiaan pojan äitinsä kanssa kahviossa. Kumpikaan ei erottunut porukasta - kahvikuppi (pojalla ehkä kaakaota) pöydällä käden ulottuvilla ja nenä kiinni kirjassa. Juuri minulle sopiva kahvio! Mutta koska katsoin kelin olevan liian hyvä sisällä vietettäväksi, kävin heittämässä college-takin hostellille ja marssin perinteiselle kävelylenkille Arthur's Seatille. Oli oiva päivä siihen ja muut olivat ajatelleet ihan samoin.

Mutta nyt. Aika painua suihkuun ja pakkaamaan laukku uusiksi. Viimeistä kertaa tälle reissua. Aamulla haluan kaiken olevan valmiina, että ei tartte kuin vetäistä kamppeet niskaan, pestä hampaat ja sukaista harja hiusten läpi ja painua taipaleelle.

Viimeinen päivä Kinlochlevenissä

No niin, huomenna on sitten reissun toiseksi viimeinen matkustuspäivä Iso-Britannian sisällä. Huomenna palaan Edinburghin kaupungin vilinään vielä pariksi päivää ennen Lontooseen paluuta. Ja toivottavasti kauan odotettu laukkakilpailu on myös edessä. Olen vähän huolissani, että kilpailu peruttaisiin kelin takia, mutta toivottavasti ei! Sillä sitten olisin aivan turhaan kantanut matkassa systerin pitkää putkea. Koska laukkakisoja silmällä pitäen otin sen matkaan.

Mutta myös olen harmissani siitä, että jätin putken tänään hotellilla ja tein taas kävelyreissun pelkästään pikkukameran kanssa. Miksi harmissani? No, koska törmäsin kahteen lammaspaimeneen, joilla oli Land Roverin lavalla kaksi bordercollieta -ja paimenet olivat laskemassa lampaita! Oi, kuinka läheltä liippasi, että olisin päässyt seuraamaan paikallisten koirien työskentelyä! Harmikseni kyllä suurin osa lampaista oli tiellä, joten kaksikko ei tarvinut koiriaan. Ainoastaan kerran koirat pääsivät töihin -mutta olivat sen verran kaukana, että en edes yrittänyt ottaa kuvia. Näin vain, kuinka kaksi mustaa pistettä viiletti melkoista vauhtia lampaita kohti. Toinen bordercollie oli myös ovelan värinen, sen pää ja rintamus olivat täysin valkoiset. Ainoastaan kyljissä ja selässä oli mustaa.

Lisäksi olisi ollut toinenkin tilanne, jossa olisin kaivannut pitempää obiskaa. Olin yhä samalla reissulla, kun jäin ihailemaan tien vierellä olevaa raunioitunutta mökkiä. Kattoa ei ollut laisinkaan, mutta kolme savupiippua oli yhä pystyssä. Menomatkalla otin pari kuvaa mökistä, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt rakennukseen huomiota. Takaisin tullessa lompsin mökin ohi ja vilkaisin sitä vain sivusilmällä. Mutta parin askeleen jälkeen pysähdyin ja oli pakko palata katsomaan, olinko nähnyt oikein. Kyllä vain! Raunioituneesta oviaukosta näin nurkassa kyyhöttävän läpimärän karitsan! Palasin vieläkin enemmän taaksepäin, että pääsin toisen oviaukon kohdalle. Ja siinä makasi selvästi näkyvillä emo, toisen märän karitsan kanssa. Miten en ollut huomannut kolmikkoa aiemmin? Sillä vaikka karitsat olivat selvästi vastasyntyneitä, tuskin ne molemmat olivat putkahtaneet siinä välissä pihalle, milloin ohitin mökin ensimmäisen kerran ja tulin vähän ajan päästä takaisin. Peräännyin varovaisesti mökiltä ja jatkoin matkaa, miettien samalla, miten karitsat selviytyivät sellaisessa säässä. Oli kuitenkin suhteellisen kylmä, tuuli jäätävää (oltiin melko korkealla) ja taivaalta tuli lunta. En sitten tiedä, poimiko lammaspaimenet kolmikon matkaan paluumatkallaan.

Mutta hyppäsin asioiden edelle. Maanantai nimittäin! Otin tavoitteeksi käydä vain yhdessä suunnassa ja niin teinkin. Valitsin yhden polun, joka tuntui parhaimmalta ja lähdin taapertamaan sitä pitkin. Välillä polkua oli hankala seurata, kun tuuli oli juoksuttanut lunta munron rinteillä ja se myös samalla hankaloitti kävelyä. Vastatuulesta puhumattakaan. Polku nousi melko korkealle, mutta harmikseni ei noussut minkään nyppylän päälle. Vaan parin tunnin kuluttua kinttupolku alkoi laskeutua alemmas rinteiltä ja lopulta yhdistyi soratiehen. Kävelin vähän matkaa soratietä ja katselin uusia mahdollisia polkuja, mutta ei käynyt onni niiden suhteen. Näin yhden munron rinteellä jonkinmoisen polun, mutta näytti olevan lumen peittämä, joten jätin kokeilematta. Enkä edes tiennyt, mistä polulle olisi päässyt. Kinlochlevenistä en ollut löytänyt minkäänlaista kauppaa, joka möisi karttoja, joten olin täysin oman surkean suuntavaistoni armoilla. Lopulta käännyin takaisin ja palasin samaa reittiä Kinlochlevenin kylään, kuin olin tullutkin. Pysähtyen välillä nauttimaan auringosta, joka on ollut melko harvinainen näky täällä päin. Ensi kerralla sitten.

Nyt kun huomenna aamulla syön viimeisen virallisen skotti aamupalan, siitä on hyvä kertoakin vähän. Sillä Kinlochlevenissä minun ei ole tarvinut syödä kuin kerran päivässä. Aamupala. Huh! Lautanen täynnä pekonia, black puddingia (vähän kuin verilettu mutta paksumpi), sianlihamakkaraa, paistettu kananmuna, papuja, potato scone (vähän kuin perunarieskan palanen olisi lyöty lautaselle), tomaattia ja sieniä. Ja jos vihjaa haluavansa jättää tomaatin ja sienet lautaselta, saa tilalle lisää paistettua kananmunaa. Lisäksi kyytipojaksi appelsiinimehua, kannullinen teetä, muutama paahtoleipä marmeladilla tai voilla ja... vähärasvainen jogurtti (älkää kysykö -en minäkään. Mutta oli hyvää jogurttia vaikka jotenkin ihmetytti "vähärasvainen" osa, kun vertasi muuhun aamupalaan). Ja jos vielä hiukoo, niin aina keittiöstä saa lisää paahtoleipää ja tarjolla on myös kaikennäköisiä muroja. Kyyyyllä. Näen mielessäni, kuinka neiti Kolesteroli hymyilee muikeana jokaisen aamupalan jälkeen. Ja moisella aterialla potkii koko päivän. Illalla yleensä vain keittelin huoneessa kupillisen teetä. Huh, pelkkä ajatuskin saa olon kylläiseksi.. Edinburghissa tulen asumaan hostellissa ja pääosin syön aamupalaksi paahtoleipää. Sieltäkin kyllä saa lämmintäkin ruokaa, mutta..

Kinlochleven

Kinlochleven. Erittäin hiljainen kylä. Ainoa wi-fi (on niin perähikiässä, että minun pay as you go - simkortti ei löydä kenttiä) on paikallisessa pubissa, joka on auki milloin sattuu, sisätiloissa pelkästään paikallisia (tämän tiesin siitä, että virallinen pubikoira -pahainen chihuahua- haukkui pelkästään minulle, kun ensimmäisen kerran kävin siellä ja kaikki vieraat tiesi koiran nimen) ja varmasti täynnä väkeä, kun jalkapallo ottelu on meneillään. Joten vietän iltaa mieluummin hotellin omassa pubissa, takkatulen äärellä.

Hiljainen sunnuntai meni lähinnä käveleskelyssä. Otin aamupäivän kävelyreissulle järkkärin mukaan. Kävin ihmettelemässä vähän matkaa erästä toista kävelyreittiä, jota tekisi mieli kokeilla ja vilkaisin samalla paikallista nähtävyyttä, vesiputousta. Mitä ylemmäs rinnettä kiipesin, sitä enemmän tuli ongelmia lumen ja tuulen kanssa. Kävelyreittiä ei oltu mitenkään merkattu ja polkuja täällä risteilee miten sattuu, joten en ole oikein varma missä kävin taapertamassa. Ainoa tavoite oli päästä mahdollisimman korkealle. Ja kyllä minä ihan kohtuu korkealle kiipesin, mutta oli pakko sitten antaa periksi. Selkä, joka ei ole vaivannut laisinkaan koko talvena, päätti, että nyt oli aika antaa samalla mitalla takaisin. Uskon sen osaksi johtuneen systerin melko painavasta obiskasta, koska kameralaukku painaa aikalailla ja rasittaa vain yhtä hartiaa kerrallaan. Yritin vaihtaa laukkua toiselle olkapäälle, mutta ei auttanut asiaa. Toinen iso syyllinen on hotellin liian pehmeä sänky. Joten suunnistin takaisin alas ja kävin hotellilla vähän kuivaamassa kamppeita ja vaihtamassa varustusta. Iltapäivän reissulle myös lähti matkaan olkalaukku, mutta tässä oli sisällä vain pikkukamera, iPad ja lompakko. Selkä vihoitteli vieläkin ikävästi, kun lähdin suunnistamaan tuttua polkua kohti Fort Williamia. Kiipesin minun viime vuoden parhaimmille kuvauspaikoille West Highland Way:llä ja aurinkokin tuntui olevan mielissään. Tiheä pilvipeite verhosi yhä taivaalla, mutta keli oli yllättävän kirkas ja välillä arska sai muutaman auringonsäteen pilviverhojen läpi. Tuuli oli yhä ankara, mutta menomatkalla se oli lähinnä vain eduksi, kun kävelin myötätuuleen. En saanut mitään kaksisia kuvia otettua, mutta jotain kuitenkin.

En tietenkään kävellyt Fort Williamiin asti, vaan parin tunnin kuluttua käännyin takaisin. Lompsin mäkeä alas ja tervehdin ohimennen paria paikallista, jotka olivat ulkoiluttamassa komeaa bullmastiffia. Kävelin sitten vilkaisemaan pubia, josta aiemmin kerroinkin. Tosin pubin pitäjä vilkaisi minua oudosti, kun tilasin vain coca colan jäillä. Päivä alkoi olla pulkassa, joten palattuani hotellille, yritin lillua ammeessa, mutta ei minulla riittänyt hermot odottaa, että hanasta olisi tullut tarpeeksi sopivan lämpöistä vettä, jotta olisin saanut edes nilkat kasteltua. Joten pikainen suihku riitti minulle ja hyökkäsin petiin lukemaan pari sivua "Itch Rocks" kirjaa, jonka latasin iPadille pubissa. Ykkösosan sain eilen päätökseen, joten pitänee Edinburghissa ollessa laittaa se postiin ja kohti Suomea. Ykkösosa oli siis Waterstone:n löytöjä, enkä henno jättää sitä matkan varrelle, oli todella hyvä.

Uusi päivä ja uudet kujeet

No niin, tänään oli virallisesti matkustuspäivä. Eilen teki tiukkaa saada matkalaukku kiinni. Kerran jo huokaisin helpotuksesta, kun vetoketju napsahti kiinni. Kiedoin matkalaukun vielä varmuuden vuoksi kahdella köydellä kiinni. Nousin seisomaan, pyyhkäisin tuskan hien otsalta ja... katseeni osui patterilla kuivumassa olevaan pyyhkeeseen. Ei helevatti, ei ollut enää totta! Mutta kyllä vain. Köydet auki, matkalaukku levälleen ja tarkkaan harkiten asettelin pyyhkeen sisälle. Vahingosta viisastuneena tarkistin vielä huoneen ja löysin pari muuta pientä tavaraa, jotka vielä tungin laukkuun (mm. shampoo). Onneksi laukku meni vielä suht kivuttomasti kiinni ja lopulta olin todellakin saanut kaikki tavarat valmiiksi. Osan tavaroista jaoin olkalaukkuun ja kameralaukkuun, joista jälkimmäinen painaa vietävästi.

Eilen tosiaan sain sinisen paperin (sertifikaatin) oppitunneille osallistumisesta (no on se muisto ainakin) ja päivän päätteeksi erehdyin käymään Waterstone'ssa kahvilla. No, eihän sieltä tullut tyhjin käsin lähdettyä, joten... Lisää painoa kassiin. Huh, enkä ole ostanut vielä laisinkaan tuliaisia! No, isosiskon lahjaa lukuunottamatta. Saa nähdä, miten lopulta käy, kun suunnistan lentokentälle.

Mutta tänään nousin paikallista aikaa neljältä, vaikka kello oli soimassa puoli viideltä. Oli muutenkin levoton yö, näin paljon unia ja heräilin vähän väliä. Pikaisesti tuli tehtyä aamutoimet, hörpättyä kuppi teetä ja heitettyä majoittajalle hyvästit (oli lähdössä itsekin töihin). Niin ja annoin John Lewis:stä löytämäni lahjan. Käski soitella, jos olen koskaan menossa Edinburghiin ja tarvitsen majoitusta (heh). Mutta tosiaan, raahauduin tavaroineni bussipysäkille (Edinburghissa muuten näkee reaaliajassa mm. puhelimella ja tabletilla, milloin bussi tulee lähimmälle pysäkille ja se tosiaan pitää paikkaansa, koska perustuu jotenkin bussin paikantamishommaan) ja pääsin hyvissä ajoin juna-asemalle. Sopivasti ehdin aiempaan Glasgow:hun lähtevään junaan, joten jäi ensimmäiselle junalle vähän myöhästymisvaraa. Muuten olisi ollut vaihtoaika Glasgow:ssa 5min.

Edinburghissa on melkein joka päivä satanut lunta, mutta ei ole moneen päivään tullut niin sakeasti, että olisi maa ollut valkoisena koko päivän. Mutta jo parikymmentä kilometriä Edinburghista lähdön jälkeen (näin muuten 3 kiskopyöräkaivuria) maa oli valkoinen ja mitä lähemmäs Glasgow:ta mentiin, sitä enemmän lunta oli maassa.

Glasgow:ssa muuttui matkustajatyyppi junassa kokonaan. Kun Edinburgh-Glasgow välillä (ja aina ollut Lontoo-Edinburgh välillä myös) oli paljon virallisemmin pukeutunutta väkeä, Glasgow:ssa junaan nousseet olivat aamulla työntäneet jalkoihinsa vaelluskengät, selässä keikkui reppu tai rinkka (monella oli molemmat matkassa, reppu etupuolella ja rinkka selässä) ja joko käsissä tai rinkan ulkopuolella oli vaellussauva. Ja junanhenkilökunta puhui paljon voimakkaammin skottimurretta. Enkä voinut olla huomaamatta, että käytävän toisella puolella istuneella kilttiin pukeutuneella miehellä oli mahtava tatuointi pohkeessa. Kesken matkan Glasgow:sta Fort Williamiin (luultavasti Bridge of Orchy:n kohdalla) lumi katosi mystisesti. Ei ollut enää osittain lumeen hautaantuneita lampaita missään, eikä saksanhirvet manneet tuiskussa patsaan tavoin. Fort Williamissa ei edes Cow Hillillä näyttänyt olevan laisinkaan lunta. Olipa oudon selkeä raja.

Fort Williamissa hörppäsin kupillisen kaakaota aseman kahviossa, jossa minua palveli sama naiskaksikko kuin aiemminkin. Eivätkö he aio jäädä eläkkeelle laisinkaan? Alle kymmenessä minuutissa löysin jopa oikean bussiseisakkeenkin ja ehdin bussin kyytiin. Onneksi olin ollut ennenkin Kinlochlevenissä, olisin muuten ollut aika hukassa, kun bussi kulki kaikkialla muualla paitsi kylän raittia pitkin. Mutta bussimatka? Tai ei, oikeastaan bussikuskit on täällä hyvä puheenaihe. Ensimmäinen kuski (joka ajoi bussin seisakkeelle ennen kuin kuski vaihtui) ei oikeastaan puhunut sanaakaan englantia, vain gaelinkieltä. No, seuraava taas... Aluksi meinasi hymyilyttää, kun kuski välillä hyräili, välillä vihelteli itsekseen. Ja lisäksi hänellä oli ajaessa paha tapa loksutella metallisen vaihtokassan kantta (oli muuten pitemmän päälle aika rasittava tapa). Siinä vaiheessa hymy hyytyi, kun lähdettiin laskeutumaan eräältä vuorenrinteeltä alas ja tiukissa mutkissa kuski alkoi päristelemään kuin rallikuski. Silloin pistin ensimmäistä kertaa eläessäni linja-autossa turvavyön kiinni. Istuin aika edessä, joten näin vain kaarteissa melkoisen pudotuksen edessäni. Jos kuski olisi tehnyt pienen virheliikkeen, olisi ollut kaikilla henki melko löyhässä. Ainoa positiivinen asia oli, että kun alamäen aikana kuskin puhelin soi, ei hän vastannut siihen. Ja kesken bussimatkan aika lähellä Kinlochleveniä alkoi sataa lunta, joten tie oli aika liponen. Ja täällä ei monellakaan ole talvirenkaita.

MacDonald hotelli oli minun saapuessa aika hiljainen. Ilmeisesti kelin takia oli useampikin ihminen perunut tulonsa, eikä West Highland Way ole vielä houkutellut kovinkaan montaa kävelijää. Mutta huone oli mukava (oikeasti kahden hengen huone, mutta 40£ yöltä ei ole paha) ja siellä on amme. Ehkäpä kokeilen sitä ainakin kerran täällä ollessani. Tänään luultavasti vain lepäilen, kun on niin kova myräkkä. Ehkä saatan vähän käydä lenkkeilemässä, mutta ei sen kummempaa. Huomenna toivottavasti vähän paistaisi aurinko.

Torstai

Koulurintamalla ei vieläkään ole mitään uutta, mitä nyt (jälleen) tuli iltapäivällä muistutus amerikanenglannista. Onneksi en ollut ainoa, myös toinen suomalainen sai huomautuksen "väärästä" kielenkäytöstä. 'To be fired' on väärä sana, brittienglanniksi sama on 'to be made redundant'. Rehellisesti sanottuna? En ole koskaan kuullutkaan tuosta jälkimmäisestä sanasta. Joten jää mysteeriksi, olenko minä (ja se toinen suomalainen, joka moisen väärän amerikkalaisen sanan päästi suustaan) oppinut tuon sanan koulussa, tv:stä vai kirjasta. Olen aina luullut, että kouluissa opetetaan brittienglantia, mutta olen alkanut vähän epäilemään asiaa.

Niin, onko minulla jäänyt kokonaan kertomatta toisesta suomalaisesta? Itse asiassa tällä hetkellä minun lisäksi paikalla on kaksi suomalaista. Toinen on eri ryhmässä, mutta tämä toinen on samassa ryhmässä kuin minä. Tuntui todella oudolta puhua muutama sana suomea! Oikeastaanhan koulun seinien sisällä ei saa puhua omalla kielellä ja ne kaksi suomalaista on pariskunta, joten ei olla tosiaan vaihdettu muutamaa sanaa enempää suomeksi. He puuhailevat omia juttujaan aina iltaisin. Mutta oli ihan miellyttävä yllätys maanantaina.

Vielä yksi koulupäivä edessä ja kaksi yötä isäntäperheessä ennen kuin on aika pyyhkiä Edinburghin pölyt jaloista. Ja minun mielestä onkin jo aika, kun tänään huomasin yllätyksekseni jo tuntevan vastaantulijoita keskellä Edinburghin vanhaa kaupunkia.

Ehkä suurimmat puheenaiheet ovat tällä hetkellä sää ja The Budget. Sää sen takia, että esim Walesiin jne on luvattu 20-40cm lunta. Ehheh, kunhan vain Heathrow:n kiitoradat ovat pääsiäisenä puhtaita. Tänään kyllä paistoi ihan makeasti aurinko, valitettavasti vain silloin kun istuttiin tunnilla. The Budget? No se liittyy veroihin. Joka vuosi päätetään, nouseeko mitkä verot ja mitkä laskee. Koska valtio on köyhä, joten aika monet verot nousevat. Ilmeisesti ainoat hyvät asiat oli se, että oluen hinta laskee ja polttoainevero pysyi samana. Ainakin bussimatkan hinta näytti nousevan tänä lauantaina 1.40£ -> 1.50£. Sitä en tiedä, että miksi tuo bussihinta nousi vaikka polttoainevero ei noussut mihinkään.

Oh ja tänään on päätetty erittäin tärkeä äänestyspäivä! Eli vuoden 2014 syyskuun 18 päivä äänestetään, pitäisikö Skotlannin itsenäistyä. Joten uutiset pursuavat tietoa siitä. Tarkasti ottaen nyt on 545 päivää ja 11h äänestykseen.

Viimeinen opiskeluviikko puolessa välissä

Ei tuosta opiskeluhommasta ole oikein kirjoittamista, joten on pari päivää jäänyt kirjoittamatta. Alkaa nuo ajatukset jo suuntautumaan pikku hiljaa Ylämaille. Lauantai aamuna pitäisi olla nohevana juna-asemalla viimeistään kello seitsemän, että olen ihmisten aikoihin Kinlochlevenissä.

Iltaisin ei ole tullut tehtyä mitään erikoisempaa, lähinnä lukenut tai tehnyt läksyjä. Tänään yritin National Museum:iin, mutta oli valitettavasti suljettu. Olen kuumeisesti myös yrittänyt etsiä jotain pientä lahjaa majoittajalle, aika heikoin tuloksin.

No, koska ei ole mitään jännää tarinaa keksittävänä, ajattelin kertoa parista Skotlantiin liittyvästä asiasta. Ensinnäkin - kuten systerin kanssa viime vuonna huomattiin, täällä on lääkärissä käynnit, lääkkeet yms ilmaisia. Englannissa tosin se taitaa maksaa 4£. Tehtiin sinulle mitä tahansa. Toisen asian huomasin oikeastaan viime viikolla. Yleensä jos olen tarvinut särkylääkkeitä (kerran jouduin turvautumaan paikallisiin pillereihin), olen marssinut pharmacy:n ja saanut kouraan vaaleanpunaista pillereitä. No, oikeastihan oli kauppa miten pieni tahansa, ne myyvät pillereitä pöydän alta (ihan laillista touhua kuitenkin - ainakin toivottavasti). Sillä olin lähdössä eräänä iltana kävelylenkille ja majoittaja pyysi samalla tuomaan särkylääkkeitä. Hän tietää kävelyreittini ja kaupat oli reitin varrella. Marssin sitten ostamaan pillereitä ja tovosen ravasin edes takaisin kauppariviä apteekkia etsien. Sitä kun ei löytynyt, marssin toiseen aukinaisista kaupoista (vain kaksi kauppaa oli auki -tosi pieni r-kioskin tyyppinen ja pizzeria) ja kysyin pillereitä. Kyllähän niitä pöytälaatikosta sopivaan hintaan löytyi! Ei itse asiassa ollut paha hinta, olikohan toinen loota 99p ja toinen 1,99£.

Eräs hyvä asia olisi myös tietää... että päivän säätiedotuksen saat selville jo pelkästään avaamalla aamulla silmät. Jos hiuksia löyhyttelee mukava pieni tuulenvire, ulkona aiiiika luultavasti tuulee ja jos tyyny on märkä, olet joko itkenyt unissasi tai sitten ulkona sataa. Ja jos kokeilet sormia ikkunan karmin vieressä, voit aika tarkalleen kertoa ulkolämpötilankin. MUTTA jos olet aamulla ensimmäinen herääjä, ulkolämpötila on luultavasti sama kuin sisällä. Näin yleiseksi tiedoksi. Hyvä tietää, eikö vain? Lämmityskulut ovat Skotlannissa todella korkeita, esimerkiksi kesällä normaalisti sähkö on 100£/kk, talvella se nousee 400£/kk. Koska kaikki toimii sähköllä. Patterit, veden lämmitys ja ja... Huh. Vaikka toisaalta on mukavampi nukkua viileämmässä huoneessa. En ole kyllä kertaakaan herännyt siihen, että olisi palellut. Itse asiassa kerran heräsin, kun huoneessa oli liian kuuma.

Viimeiset kolme päivää on enemmän tai vähemmän satanut lunta ja vettä. Tänään aurinko yritti vähän paistaa ja tuulikin on vähän laantunut. Paikallisen lehden mukaan Skotlannissa on suljettu 100 koulua kelin vuoksi ja ilmeisesti on vaikeuksia pitää lentokenttien kiitoradat auki. Itse en nyt pidä mitenkään pahana keliä, ehkä muistuttaa vähän Suomen syksyä.

Highland & vähän shoppailuakin

No niin! Sateisena lauantai aamuna kukonlaulun aikaan (just joo) suunnistin keskustaan kohti meeting point:ia. Treffattiin kaverin kanssa Tour bussien luona, koska asutaan eri suunnissa Edinburghia. Jep, siellä tosiaan satoi vettä. Kaatamalla. Kirosin jo itsekseni, että tulee kurja päivä.
Lopulta kun löydettiin oikea bussi ja koko turistilössi pääsi sisään, oli aika lähteä suunnistamaan mualimalle. Ja mitä kierroksesta jäi käteen? Nooh.. Päivän kohokohta oli ehkä päästä näkemään Ylämaankarjaa. Jep, kyllä vain. Eniten odotettu Kilchurn linna oli... Noh, erittäin pieni ja sitä sai kuvata vain noin puolen kilometrin päästä. Ja lisäksi kun bussi pysähtyi vain viideksi minuutiksi, en ehtinyt vaihtaa järkkäriin pitkää putkea paikoilleen. Sillä olisi nyt jonkinmoisen kuvan saanut. Muutenkin kuvat olivat mitä olivat, sillä kaikeksi onneksi ei kuitenkaan päivällä satanut vettä, mutta taivas oli pilvessä ja oli aika hämärää. Ei mikään hyvä yhdistelmä yrittää kuvata valkoista lunta ja tummaa taivasta. Ehkä olin yllättynyt siitä, että vaikka viikolla tuli aika reippaasti lunta, ei sitä Ylämailla ollut sen enempää kuin Edinburghissakaan.




Pari linnaa oli ihan ok, mutta tietenkään kun ei ole mikään turistiaika, ei niihin päässyt sisällä käymään. Mutta oli ihan hauskaa, kun oli seuraa ja sai tosiaan harjoitella ihan normaalia jokapäiväistä englantia. Bussin turistit olivat sieltä sun täältä, pääosin bussissa ehkä oli ranskalaisia ja espanjalaisia kyydissä. Ja oli siellä kaksi ruotsalaistakin. Nähtiin yksi toinen turistibussi aika monesti saman päivän aikana ja heidän kansalaisuuden olisin voinut arvatakin. Ei ollut yllätys, että sulauduin saksaa puhuvaan joukkoon mainiosti, sillä yksi yhteinen tekijä oli Jack Wolfskin - takit!

Mutta mitäpä sitä sanoisi valmiista bussikierroksesta? Mikä ettei. Jos olet kaupunkilomalla Edinburghissa, mutta haluat vähän nähdä munroja ja sää on hyvä. Mutta tuollainen bussikierros on erittäin tiukka aikatauluinen ja on varmaa, että pisimmät pysähdykset ovat paikoissa, jossa voi pääasiassa ryypiskellä kahvia ja ostaa tuliaisia. Monesti kävikin niin, että kaverin kanssa haluttiin käydä kuvaamassa linna ja sitten ei ehdittykään edes teetä hörppäämään, kun oli hoppu jo seuraavaan paikkaan. 50 minuuttia on loppujen lopuksi lyhyt matka - jos linnalle on vähän kävelymatkaakin. Varsinkin Kilchurn linna oli melkoinen pettymys. Ja ehkä tietenkin oma lehmä on ojassa, kun itse tykkään jalkautua maastoon ja vaikka kävellä päivän maisemia ihaillen. Mutta se tietenkin teettää enemmän työtä, kun yksi päivä ei riitä näkemään kaikkia nähtävyyksiä, jotka nytkin kierrettiin päivässä. Täytyy selvittää julkisten kulkuneuvojen aikataulut, majoitukset ja niin edelleen. Ah, siksi odotankin innolla Kinlochlevenin vierailua. Harmittaa jo, että olen siellä niin vähän aikaa!
Sunnuntai meni enemmän ja vähemmän Ocean Terminal shoppailupaikassa. Ihan kohtalaisen kokoinen ja hyvä paikka viettää aikaa, kun taivas pudottaa vetensä. Rahaa tietenkin palaa kuin roskaa, kun täällä on yksi parhaimmista liikkeistä ikinä: Superdry. Ja löysin mie isosiskollekin tuotavaa, vaikka aluksi epäilin löytäväni mitään. Lisäksi täällä (olen siis yhä täällä) on elokuvateatteri ja päätin käydä nappaamassa lipun The Croods lasten leffaan (ainakin toivon sen olevan lasten leffa). Eli sitä odotellessa. Tarkoitus oli aamusella tulla kaverin kanssa, mutta sovimme eilen, että hän saa pysytellä isäntäperheen katon alla päivän, jos sataa vettä. Ilmeisesti eilen kastui aika hyväksi Ylämaan reissulla.
Huomenna taas kiltisti takaisin koulun penkille ja seuraavat viisi päivää tiukkaa opiskelua. Pitäisi löytää viikon aikana jostain jokin pieni lahja majoittajallekin, on ollut niin hyvä ruoan laittaja. Saa nähdä, miten saan lauantaina matkalaukun kiinni, kun jo Suomesta tultaessa oli ongelmia sen kanssa. Ja nyt on kaikkea muuta krääsää myös matkassa, viidestä (vai olikohan niitä kuusi) kirjasta puhumattakaan! Missäköhän se postitoimisto sijaitsikaan...

Location:Edinburgh

Perjantaita ja vähän tulevaakin.

Perjantai ja viikonloppu edessä. Enpä muista, milloin olisi viikko mennyt yhtä nopeasti! Tänään kuitenkin löin lukkoon lauantain suunnitelman - tai siis löimme lukkoon. Päätettiin yhden opiskelukaverin kanssa lähteä päivän kestävälle bussikierrokselle Ylämaihin. Valitettavasti kuitenkin se on ilmeisesti luvannut sadekuuroja, joten ei välttämättä mikään paras valokuvausilma. Otan kuitenkin kaiken varalta molemmat kamerat mukaan, sillä tunnustan - olen ottanut todella vähän kuvia tähän mennessä. Järkkärillä en itse asiassa yhtään. Mutta ainakin yksi paikka on ennestään tuttu - Tyndrum. Lisäksi odotan innolla Kilchurnin linnan näkemistä. Pääsen testaamaan, kannattaako moista valmiskierrosta kokeilla enää muulloin. Pääasiahan on päästä harjoittelemaan englanninkielen taitoja. Ainakaan puhuminen ei ole tainnut meikäläisellä parantua yhtään.

Koulussa nyt tietenkin opiskeltiin, mutta lisäksi päivän päätteeksi opimme pari sanaa Skotlannin murretta ja se oli kyllä ihan mukava loppukevennys. Lisäksi oli hiukan puhetta Iso-Britannian historiasta, lähinnä kuningatar Elisabeth I:stä ja kuningatar Mary Stuart:ista (Queen of Scots). Lyhyesti sanottuna öö... olivatkohan he pikkuserkkuja? No, jotain serkkuja kuitenkin. Oli huonot välit keskenään, toinen yritti tapattaa toisen ja lopulta toinen teloitti toisen (ei tietenkään itse). Sitten vielä se, joka jäi eloon, antoi kruununsa teloitetun kuningattaren pojalle. Suku on pahin, vai? Vähemmästäkin pää menee pyörälle. Onneksi päivällä oli vähän kevyempikin aihe, ABBA. Pääsipä kuuntelemaan pari niiden biisiäkin.

Edinburgh kuittaa! (Do you fancy a wee dram?)

Koulupäivä kolme ja neljä

Huh huh, nyt jo torstai? Vaikea kuvitella, että huomenna olen jo puolessa välissä opiskeluaikaani. Onneksi kuitenkin lomaa on hieman enemmän jäljellä ja pääsen opiskelujen jälkeen vielä nauttimaan kokonaisen viikon Skotlannin epävakaisesta säästä.

Kyllä, lämpimästä ei ole tietoakaan, mutta se ei ole niin haitannut kun on istunut tunneilla. Koulupäivistä ei ole mitään kerrottavaa, muuta kuin että päivä tuntuu todella lyhyeltä! Enpä olisi uskonut yläasteella, että opiskelen vielä jonain päivänä 6h päivässä englantia. Ja vieläpä vapaaehtoisesti. Ehkä yksi vaikeimmista asioista on amerikanenglanti. Koska olen Iso-Britanniassa niin sitä pitäisi puhua brittienglantia. Ja aika...usein puhunkin. En tiedä, mistä olen oppinut (varmaan leffoista...) amerikanenglantia, mutta opettajat joutuivat viimeksi tänään pari kertaa korjaamaan sanastoa. Yritän kyllä aina miettiä oikeaa sanaa, mutta aina ei ole helppoa valita omasta sanastosta sitä brittiläistä sanaa, kun amerikkalainen tuntuu luonnollisemmalta. Kaksi hyvää esimerkkiä ovat esimerkiksi an apartment - a flat , a movie - a film. Jälkimmäiset sanapareista ovat brittienglantia.

Puhuttiin tänään muun muassa nimistä ja sain kuulla taas mielenkiintoisen asian Espanjasta. Yksi oppilaista menee jatkamaan opiskelujaan Bostoniin, joten lentäminen jenkkeihin on ollut aika yleinen puheenaihe. Ja kuulemma yllättävän monella espanjalaisella on ongelmia tullissa. Lähinnä ilmeisesti Etelä-Amerikassa. Koska osa espanjalaisista sukunimistä on hyvin lähellä Meksikon huumekartellien jäsenien sukunimiä. Ja mikä ongelma tästä tulee? Yksi opiskelijoista lensi jenkkeihin ystävänsä kanssa lomamatkalle. Noh, tämä ystävä oli vedetty sivuun kuulusteltavaksi ja he olivat pitäneet turistia kuulusteluissa neljä tuntia. He eivät olleet päästäneet turistin kaveria (sitä minun opiskelukaveria) tulkkaamaan, koska tämä toinen ei puhunut sanaakaan englantia. No, asia oli kuitenkin loppujen lopuksi mennyt niin, että turisti oli vapautettu piinapenkistä ja hänen passiin oli laitettu mustat kannet -ja tietoihin merkintä. Ja joka kerta kun hän menee jenkkeihin (käy säännöllisesti lomamatkalla) hän joutuu erityiseen syyniin.

Tosiaan, iltaisin ei ole kovin paljoa ollut aikaa käydä missään kaiken opiskelun ja kotitehtävien lomassa joten kerrottavaa ei ole paljon. No, nyt olen käynyt illalla vähän kävelemässä kun tuo majoittajani on niin pirskatin hyvä kokki! Lisäksi sen aiemman osoitesotkun takia matkanjärjestäjä on tarjoutunut maksamaan kotimatkan taksikyydin lentokentälle. Passaa paremmin kuin hyvin, täällä on todella hauska ajella taksilla!

Olen vielä kahden vaiheilla lauantaista. Osallistunko jollekin valmiille bussimatkalle vai käynkö ajelemassa junalla Invernessissä. Sunnuntaina olisi kuitenkin tarkoitus käydä tervehtimässä Britanniaa (The Royal Yacht) Ocean Terminaalissa.

Ja mitenkäs se kirjailijan mainostaman kirjan kävi minun osalta? No, koska minulla "sattui" olemaan Kindle omassa iPadissa ja joskus tulee sitä käytettyäkin, päätin auttaa köyhiä kirjailijoita muutamalla punnalla ja latasin kirjan iPadille. Ja kun aukaisin kirjan Kindlessä, muistinkin äkkiä, että minullahan oli huoneen pöytälaatikossa 3 avaamatonta kirjaa ja lisäksi yksi keskeneräinen. Päätin, että olkoon tämä uusi Kindle-kirja kevyttä iltalukemista 1584 - sivuineen. Kyllä. 1584 sivua. Onneksi kyse on kuitenkin Kindle versiosta, joten määrä ei nyt ole mikään tavaton. Esimerkiksi viimeisessä Artems Fowl:ssa on reipas 3500 sivua. Mutta sitä oli kyllä mukava lukeakin. Toivottavasti on sitten tätäkin.

Opiskelupäivä numero kaksi

Aamu meni paljon rauhallisemmin, kun löysin koulun ongelmitta ja skotitkin olivat rauhallisemmin liikenteessä, kun tiet olivat sulia. Koulupäivästä ei ole mitään erikoista sanottavaa, paitsi että...

Olin unohtanut espanjalaisten kiihkeyden keskusteluissa. En tiennyt miten päin olisin penkissä ollut, kun kaikki viisi oppilasta alkoivat tauolla kertomaan minulle Espanjan korruptoituneesta politiikasta. Heidän mayor (pormestari??) on kuulemma "voittanut" 12 kertaa lotossa. 12 kertaa! Oikeastihan kyse on siitä, että mayorilla on likaista ja laitonta rahaa kuin roskaa. Joten kun joku voittaa lotossa, lupaa mayor voittajalle vielä suuremman summan rahaa - jos lottovoittaja antaa voittolipukkeensa. Eli hän perustelee kaikki tulonsa lottovoitoilla. Olipa kumma tarina, mutta pakko sitä oli uskoa, kun kaikki viisi sitä kertoivat yhteen ääneen.

Keskustelu syntyi siitä, kun yksi britti poliitikko on joutunut vaimonsa kanssa 8kk vankilaan. Koska kymmenen vuotta sitten poliitikon "pisteet" liikennerikkomuksista olisivat ylittyneet -joten poliitikko sai kuningasidean "antaa" osan niistä vaimonsa nimiin. Joten poliitikon pisteet eivät ylittyneetkään. Nooh, kymmenen vuoden jälkeen vaimo oli paljastanut lehdille (liatakseen miehensä maineen), että oli ottanut osan liikennerikkomuspisteistä omalle kontolleen (saikohan niitä olla neljä ja joutui sitten oikeuden eteen). Tai siis liatakseen ex-miehensä maineen. Mies oli jättänyt naisen toisen hupakon vuoksi, joten tämä entinen vaimo kiivastui siitä ja marssi lehdistön juttusille. Eikä hän tainnut arvata joutuvansa itsekin vankilaan. Tuomio tuli muistaakseni "lain pakoilusta" vai olikohan "velvollisuuksien laiminlyönnistä" jotain sellaista. Mutta tuo pisteiden "antaminen" toiselle on kuulemma yleinen ongelma Iso-Britanniassa.

Toinen mielenkiintoinen tapahtuma sattui ruokatunnilla, kun kävin paikallisessa kahvilassa teellä. Istuin sellaisen baaripöydän tyylisessä pöydässä, kun viereinen mies (luulisin, että hän oli mies -se oli tooooodella vaikea kertoa) pyysi katsomaan papereidensa perään, kun käy vessassa. Noh, jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin juomaan cappuccinoaan ja.... aivan yks kaks kysyi asunko Edinburghissa. Kielsin asian, joten seuraavaksi hän arveli minun olevan norjalainen. Ilmeisesti vähän pettyi kun sanoin olevani suomalainen (heh). Ihmettelin vähän, että mikä kaveri se tämä on, kun hän kysyi, luenko kirjoja. Noh, lopulta kaveri pääsi pitkien kiertelyiden ja kaarteluiden jälkeen sanomaan, että saako hän suositella kirjaa luettavaksi. No, ainahan minulle lukeminen kelpaa, joten kaveri kirjoitti nimen ylös ja samalla paljasti asian, jonka olin jo arvannutkin -hän oli yksi antologian kirjoittajista. Ei ilmeisesti ollut kirjasta tullut maailman kuulua, kuten oli toivonut. Yritti kyllä imarrella, että vaikuttaisi paljon jos suomalainen kävisi Amazonin sivulla kirjoittamassa arvostelun kirjasta. Just joo ja varmaan oli sanonut samaa jokaiselle vastaantulijalle. Mutta oli kyllä aika mielenkiintoinen persoona.

Ja kirjoista puheenollen - paljastin opettajalle ostaneeni lukemista Waterstone'sta hyllystä "9-12 vuotiaille". Opettaja vain innostui, että sitähän mielellään lukee kevyttä tekstiä halutessaan rentoutua, ettei tarvitse tarkastaa kaikkia sanoja sanakirjasta. Teki mieli kyllä oikaista, että olen kyllä lukenut vähän raskaampaakin tekstiä englannin kielellä. Olen vain niin lapsenmielinen, että tykkään "lasten" lukemisesta.... Vaikka oli siinä kirjahyllyssä vähän turhan vaikeaselkoistakin lukemista sen ikäisille. Nytkin olen kirjoittamassa kyseisessä kirjakaupassa tätä blogitekstiä, jälleen kassillinen kirjoja kotiin vietävänä. Lähinnähän tulen tänne ilmaisen wi-fi:n takia, mutta samalla tulee istuttua teekupposella kirjakaupan kahvilassa.

Ensimmäinen koulupäivä

Tänään jännitti enemmän ja vähemmän kouluun meno. Osaisinko perille? Osaisinko takaisin majoitukseen? Minkähänlainen aloitus testi siellä olisi? Ja kaikki muut kysymykset surrasivat päässä, kun aamulla heräsin. Nukuin kuitenkin kuin tukki, luultavasti eiliseltä mielenkiintoisella päivällä oli osansa.

Aamulla ensi kurkistus verhon välistä (sitten kun uskalsin nousta sängystä -Skotlannissa ei pidetä lämmityksiä yöllä päällä) paljasti ainakin sen, että yöllä oli satanut yli 10cm lunta ja sitä oli vielä taivaalta tulossa lisää. Aamupalaa syödessä majoittajani kertoi, että on erittäin epätavallinen sää normaali maaliskuuksi. On kuulemma normaalia sataa maaliskuussa lunta, mutta vain väriksi. Ja koko Edinburgh oli siitä sekaisin. Normaalisti kun bussimatkaan menee 20min, nyt bussilla meni tunti. Asiaa ei helpottanut, kun mietin kuumeisesti, millä pysäkillä jäädä pois. Onneksi kuitenkin tällä kertaa osuin oikeaan! Ja lähinnä vahingossa huomasin massiivisen punaisen oven yläpuolella lukevan teksti "Wallace College" kun etsin koulua. Olin pari minuuttia myöhässä (sen liikenteen takia), mutta olin silti ensimmäinen saapujista. Minun lisäksi uutena oppilaana tuli espanjalainen ja melkein heti meidät ohjattiin tyhjään luokkahuoneeseen tekemään testiä. Jännitin loppujen lopuksi tilannetta turhaan. Testi oli lähinnä raksi ruutuun tehtäviä ja lauseet olivat ainakin minun englannin sanavarastoon kuuluvia. Vastausten oikeellisuudesta en tiedä.

Pitemmittä puheitta, kävin testin jälkeisen tauon jälkeen läheisessä kahvilassa huitasemassa kaakaon ja croisantin huiviin, ennen kuin päästiin itse asiaan. Eli minut ja toinen uusi oppilas ohjattiin luokkaan, jossa oli ennestään 4 muuta espanjalaista ja yksi venäläinen. Ja päivän kurssit alkoivat. Ja mitä sanoisin? Olin hiukan yllättynyt. Enkä itse asiassa edes hiukan vaan melko paljon. Sillä ainakin 2 espanjalaista opiskeli jotain kansainvälistä englannin koetta varten ja... heillä oli suppeampi sanavarasto kuin minulla. Yksi ei esimerkiksi tiennyt sanaa "thieves". Mutta kielioppihan minulle on aina ollut suurin ongelma. Ja puhuminen.

Päivän viimeinen tunti keskittyikin puhumiseen ja minun lisäksi siellä oli vain yksi toinen oppilas. Olen siis "intensiivikurssilla" eli pitempi päivä kuin suurimmalla osalla, pois lukien koetta varten opiskelevat. Mutta takaisin opiskelijaan. Hän ei ollut aamupäivällä meidän ryhmässä, joten lisättäköön opiskelijamäärään vielä yksi espanjalainen. Opettaja oli kans hyvin mukava ja... Oh, olihan tunnilla "epävirallinen" oppilas! Heh, paras kaikista! Nick! Oikea herrasmies, eikä ikääkään ollut kuin 6 vee. En koe itseäni rasistiksi, mutta... borderterrierit ovat kyllä nättejä koiria. Eli opettajalla oli tosiaan terrieri matkassa. Ja... espanjalainen opiskelija oli itse kirjastonhoitaja. Mutta miesystävä oli... noh, samalla alalla kuin minäkin. Eli kun tunnin aiheena oli lähinnä puhuminen, saimme aika hyvät keskustelut aikaan työajoista, päivärytmeistä ja... Espanjalainen piti kello 9 aamua aikaisena (vertailtiin Skotlantiin, jossa monet työt alkavat klo 9), minusta se taas oli myöhäinen. Espanjalaiset ilmeisesti aloittavat päivät myöhemmin mutta tekevät pitempiä työpäiviä. Ja kuulemma aamulla espanjalaiset tarvitsevat enemmän aikaa heräämisen. Ja espanjalainen myönsi myös, että pitkä päivä ei tuo tehokkuutta. On kuulemma aivan yleistä vaikka kaivella koko päivä kynsiä ja näyttää työtä tekevältä vain kun pomo on paikalla. Mutta on kyllä mukava huomata, että englannin kielen lisäksi voi oppia myös muiden maiden kulttuuria.

Niin ja skotlantilaiset eivät ole laisinkaan ihastuneita rakenteilla olevaan raitiovaunulinjaan. Olisi kannattanut jättää se rakentamatta Helsinkiinkin. Täällä on muuten hyvät bussiyhteydet, vaikkakin yhtä sekavat kuin stadissakin.

Matkustuspäivä Suomi-Skotlanti

Tai oikeammin kerrottuna matkustusviikonloppu. Oli tapahtumarikas väli ja nyt sitä jo vähän hymyilyttääkin asia.

Aloitin reissun jo perjantai iltana, kun hyppäsin Helsinkiin menevään yöjunaan. Aamulla kävin vähän pyörähtämässä Stadissa, mutta kun ei mitään mielenkiintoista näkynyt, lähdin aika nopeasti kohti Tikkurilaa. En oikein osannut lukea Helsingin paikallisjunan aikatauluja ja aika pitkään mietin, että mihin junaan hyppäisin. Lopulta päätin valita suosikkijunani (meni syteen tai saveen) Sm5:sen, kun se näytti niin yksinäiseltä ja näytti kerjäävän kyytiläisiä. Kaikeksi onneksi juna todellakin meni Tikkurilan ohi (ja jopa pysähtyi siellä) ja samalla ihmettelin, miten hiljainen Helsinki on lauantai aamupäivänä. Ja kello kuitenkin oli jo aika paljon.

Helsinki-Vantaa oli yhtä rauhallinen sekin, joten siitä ei kannata kovin paljoa raatailla. No, mainittavan arvoinen oli yksi sekopää kaveri, joka tuli vaatimaan minua ostamaan hänelle teetä. Voitte arvata kaksi kertaa ostinko. Onneksi ei sen kummemmin jäänyt siihen vinkumaan vaan lähti etsimään muita ehdokkaita. Aika varmasti ei saanut teekuppiaan.

Niin, uusi tuttavuus British Airways. Ryanair on normaalisti vähän halvempi ja tässä koneessa sai pari pientä wrappia (en tiedä niiden oikeaa nimeä) mutusteltavaksi mutta.... Yhtä romu lentokone kuin Ryanairilla. Ei kyllä eronnut laisinkaan. Penkit erittäin epämukavia ja siipeä oli mukava seurata lennon aikana. Muutama siiven osa väpätti nousun ja laskun aikana niin paljon, että epäilin jo niiden irtoavan.

Lentokentällä kupponen kuumaa ja pipo silmille. Niin tosiaan, ensimmäistä kertaa olin Heathrow:n kentällä ja olihan se mielenkiintoinen kokemus. Terminaali 2:sta en löytänyt ollenkaan ja lähtöselvitykseen osa porukka jonotti ulkona! Olin todella yllättynyt moisesta. Luulin Heathrow:n olevan suurikin kenttä niin ei tällä kertaa ainakaan vakuuttanut minua. Mutta toisaalta en tiedä, oliko terminaali 2 käytössä ollenkaan vaan oliko siellä rakennuspuuhat menossa. Yö nyt meni miten se nyt yleensä lentokoneella menee. Saa olla tyytyväinen, jos löytää istumapaikan jossa on pehmeä penkki. Ja siltikin jossain välissä on perse nostettava ylös penkistä ja käveltävä vähän - ja sillä välin joku vie paikkasi. Onneksi aamun sarastaessa sai lähteä suihkimaan undergroundiin. Siellä oli osa linjoista suljettuna, joten teetti vähän ongelmia päästä King's Crossille. Pääsin sinne kuitenkin sen verran hyvissä ajoin, että ehdin istua St Pancrasin Costa kahvilassa siemaisemassa kupillisen kaakaota. Kävin myös ihmettelemässä kahta Eurostaria.

Yli 5h Junamatka meni ongelmitta ja jälkikäteen kiittelinkin, että valitsin hitaamman junan Edinburghiin, sillä nopeampi oli ilmeisesti aikalailla myöhässä (aikataulun mukaan olisi ajanut tunnin nopeammin kuin se, millä minä menin). Oli mukava nähdä taas tuttuja maisemia.

Edinburghissa oli aika kolea keli, mutta välillä aurinko näytti naamaansa näkyvillä. Pohdin paikan päällä, että miten olisi helpompi mennä isäntäperheen osoitteeseen ja päätinkin sitten hypätä taksiin, kun alkoi olla jo väsynyt olo. Joten taksikuskille osoitelappu kouraan ja itse kömmin takapenkille istumaan. Hurruuteltiin osoitteeseen ja menin rohevasti pimpottamaan ovikelloa. Ei mitään vastausta. Olin vähän ymmälläni, kun matkanjärjestäjä oli luvannut ilmoittaa tulostani. No eihän se auttanut kuin myllätä matkalaukku ja etsiä paperit esille. Luuri kouraan ja soittamaan. Janette (jonka luona asun) sanoi, että ehei - olet väärässä osoitteessa. Hän antoi minulle oikean osoitteen. Onneksi näin lähellä linja-auto pysäkin ja riensin puolijuoksua sinne ja juuri sopivasti - pääsin linkkurilla takaisin keskustaan. Ja uusi yritys uudella taksilla. Onneksi tämä oli oikea osoite ja pääsin mukavaan lämpimään asuntoon siemailemaan teetä ja iltapalalle ja kaikkein tärkein -sänkyyn nukkumaan. Mutta tuo osoitesotku. Suomalainen matkanjärjestäjä oli antanut minulle väärän osoitteen. Kukaan ei tiedä, että mistä moinen osoite siihen lappuun oli tullut - se ei ole lähellekään oikeaa. Mutta sen ansiosta matkanjärjestäjä joutuu maksamaan minun taksimatkani. Eli ei huono vaihtoehto. Nyt vielä kun löytäisi koululle.

Skotlanti 2013

No niin, nyt on sopiva aika ilmoittaa sähköpostiviestistä, jonka sain 7.11.2012.

Viesti alkoi lauseella: "Hei, iloksemme voimme vahvistaa varauksesi kielikurssille kurssikohteessamme Edinburgh 11.03.2013 alkaen.". Eli tosiaan, olen jo nyt muutamana vuonna käynyt reissaamassa ulkomailla ja vasta nyt alkanut miettimään... erittäin rajallista kielitaitoani. Ja sitten (taas jälleen kerran) internetissä surffaillessani törmäsin kielikurssiin, jonka saattoi suorittaa Edinburghissa. Mikä sen parempaa? Päästä opiskelemaan englantia yhteen suosikkikaupunkiini? Okei, kyseessä on vain parin viikon intensiivikurssi, mutta toivottavasti se kohentaa englannin taitoani edes jonkin verran.

En sano, etten ymmärtäisi englantia, mutta olen todella huono puhumaan sitä. Ajattelin samalla yhdistää siihen pienen minilomankin. Tällä kertaa en raahaa rinkkaa matkassa, vaan yksi tärkeimmistä varusteista tulee olemaan kamera. Eli tarkoitukseni olisi tällä reissulla keskittyä opiskelun lisäksi valokuvaamiseen. Tällä hetkellä onkin varattuna tiketit ainakin Royal Mile Handicap laukkakisoihin. Toivottavasti silloin on komea keli. Lisäksi on tarkoitus viilettää kahden viikon opiskelun jälkeen takaisin Ylämaan nummille. Ja tällä kertaa osoitteena on Kinlochleven. Toivotaan, että siellä olisi hyvä keli niinä kolmena päivänä, kun siellä ihastutan paikallista väkeä läsnäolollani. Ehkäpä tulee saatua muutama hieno maisemakuvakin? Ja jos vain lumitilanne antaa myöten, sekä tietenkin sää, tarkoitus olisi viipottaa Binnein Mor:ille (1130m), tai Sgurr Eilde Mor:ille (1010m). Hmm... noita jälkimmäisiä vielä mietin. Tarkoitus kyllä oli ottaa kampetta vain kaupunkilomaa silmällä pitäen, mutta... mikäs sen hauskempaa, kuin tutkia ympäristöä jalkapatikassa?

Mutta kaikin puolin itse odotan mielenkiinnolla reissua. Jo senkin takia, että tulee tutustuttua samalla kahteen uuteen lentoyhtiöön (British Airways ja Finnair). En millään malttaisi odottaa hetkeä, kun saan taas istahtaa Caledonian Sleeperin miellyttävään tuoliin vailla huolta huomisesta.

Täytyypä käydä hakemassa isältä tutut ja turvalliset eccon vaelluskengät jälleen lainaan. Eiköhän nekin halaja ainakin yhdelle Ylämaan reissulle vielä?