Malaga, day 8 & 9

Sitä tuli vielä lähtöä edeltävänä iltana otettua vähän kuppia (sherryä ja valkoviiniä, ei hyvä yhdistelmä) saksalaisten kanssa ja keskusteltua rattoisasti suomalaisten ja saksalaisten eroista. Oikein mukava ilta. Pääsi kehumaan Suomen talvea. "Minus forty-seven? Can you even survive?". "No problem. When we had minus fifty-two, my sister was in army and sleeping in a tent.". "oh my god!". Illan aikana opin aika paljon käytännön asioita saksalaisista, joita et kuule koulussa. Ja yritin selittää, mitä kalakukko sisältää.

Seuraavana päivänä oli vähän huono olo makean sherryn jälkeen, mutta menin kuitenkin aamupalan jälkeen haikein mielin katsomaan hevosten satuloimista. Jamativo oli ilmeisesti saanut vapaapäivän ja Universal oli saanut itselleen uuden ratsastajan. Auttelin sitten oppaita avaamalla ja sulkemalla tarvittaessa hevosten ha'an porttia, kun toivat hevosia satulointipaikalle, sekä hevosten ruokkijaa, että sai ison (normaalia kaksi kertaa isommat) kottikärrykuorman heinää hakaan.

Kun muut lähtivät maastoon, oli vielä aikaa käydä tervehtimässä varsoja ja kyhnyttämässä harmaata emää, joka oli tykästynyt kaulan raaputtamiseen. Lopuksi tietenkin oli aika hyvästellä Luka & kumppanit. Siivooja nauraa hörötti, kun yritin rapsuttaa 3 espanjanvesikoiraa yhtä aikaa.

Siinä samalla näin varmaan tallin upeimman hevosen. 6 vuotias ori, jonka ristin yhdellä silmäyksellä Black Beautyksi. Vicky oli lähdössä juoksuttamaan sitä, mutta hänellä oli kuitenkin aikaa pysähtyä ja antaa ottaa pari kuvaa. Siis se oli upea!

Jos Peter muisti oikein, niin Jamativo oli vain 9 vuotias, joten toivottavasti ehdin vielä takaisin ja pääsen ratsastamaan uudelleen. Niin mitä? Jep, oli tarkoitus käydä uudelleen. Ehkä vähän muistuttaa ennen uutta käyntiä saksan alkeita, vaikka englannillakin pärjäsi. Saksalaiset ovat todella ystävällistä kansaa ja minulla oli upea viikko. Kaikki minun ryhmäläiset tulivat käsipäivää hyvästelemään ja se tuntui mukavalta.

Mutta itse olisin Jamativoa uskonut vanhemmaksi. Sillä nimittäin oli lehmän hermot! Ei pelännyt mitään, ei aidan takana (tai ilman aitaa) räksyttävät vahtikoirat saaneet edes päätä kääntymään. Jos joku koira tuli liian lähelle, antoi Jamativo niiden maistella kaviota vain puoleksi tosissaan. Kun taas oppaiden nuoret, koulutuksessa olevat hevoset saattoivat melkein hypätä jyrkänteeltä yhden muovipussin takia.

Mutta niin! Peter vei minut lentokentälle. Siellä oli pitkä odottelu ja aika nousta koneeseen. Espanjassa oli melkoinen myrsky ja konetta ravisteltiin voimakkaasti. Mutta oli tosi taitava lentäjä, laskeutumista tuskin huomasi! Ainoa ärsyttävä tekijä oli pikku penikka, joka potki penkkiä koko matkan -meinasin jo komentaa sitä, kerran lapsen vanhemmat eivät tehneet asialle mitään.

Helsingissä oltiin puolilta öin, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin heittäytyä läheiselle penkille nukkumaan. Nyt tässä aamukahvia olen ryypiskelemässä ja suunnittelen juna-asemalle lähtemistä.

- Posted using BlogPress from my iPhone