Aamupala oli tuntia aiemmin ja heti sen jälkeen mentiin autoille. Nicole hyppäsi hevoskuljetusrekan rattiin ja me pakkauduttiin 9 hengen autoon ja lähdettiin ajamaan armeijan harjoitusaluetta kohti. Matka kesti noin parisen tuntia ja sen aikana nähtiin aika paljon Etelä-Espanjaa. Ajettiin kahdesta tietullista ja kuski ajoi kuin reikäpää, vaikka meillä oli ratsastusvermeiden traileri matkassa. Ja yksi käytännön vinkki: jos menet Espanjaan ajelemaan, kannattaa ottaa alle auto, jossa on korkea maavara! Sillä ne jotka ovat käyneet joskus Aavasaksalla, voivat kuvitella mielessään Aavasaksan mäen yhdistettynä venäläisten tiellä.
Mutta Nicole oli todellakin oikeassa laiskemmistakin hevosista. Jamativo oli virtaa täynnä, kun se tuli autosta ulos, eikä sitä tarvinut koko päivänä hoputtaa laisinkaan. Ratsastettiin armeijan alueelta lähikylään Tarifaan, jossa hevoset jätettiin rannan lähellä olevaan aitaukseen lepäämään sillä välin kun käytiin paikallisessa ravintolassa syömässä. Koska ravintoloitsijan mukaan annokset olivat isoja, otettiin aina annos puokkiin. Minä ja tulkki otettiin kalaa, joka muistaakseni oli jokin co- jotain. Pitää tarkastaa sanakirjasta. Meidän ja saksalaispariskunnan kalat käytettiin näytillä (että kelpaako ne meille) ja sitten lyötiin kaukaloon, upotettiin suolaan ja uuniin. Valmistuksen jälkeen meille tarjoiltiin tosi loistavaa kalaa kera perunoiden. Jälkkäriksi oli snapsit jotain alkoholipitoista. Maistui rusinalle. Rommia tai likööriä...? Pikku päissään sitten oli aika hakea ratsut. No ei vaeskaan, oli niin pienet lasilliset.
Mutta ruoan jälkeen oli aika ratsastaa takaisin ja ottaa viimeiset kuvat. Hevosilta varusteet pois ja autoon.
Mutta sitten yhdistelmään rantahiekka ja laukka! Se muuten ei ole mitään yksinkertaista hommaa. Koska hiekka on hyvin pehmeää ja hevonen kompastuu yllättävänkin helposti, oli meillä tiukat ohjeet ratsastamisesta. Ratsu piti pitää vesirajassa ja etsiä aina helpoin reitti hevoselle: varoa kiviä, upottavia kohtia jne. Oli yllättävän hankalaa hommaa, jos ei ratsu pitänyt vedestä. Aina välillä saattoi joku hevonen säpsähtää aallon lyömistä kivikkoon, vaahtopäitä jne.. ja sitten ratsastajaa vietiin. Useammin kuin kerran joku ratsu lähti kuin tykin suusta ammuttuna poispäin merestä. Onneksi olin valinnut rauhallisen ratsun.. Heh, pahin säpsyvistä hevosista oli Sapphiro. Ei tykännyt merestä laisinkaan, mutta kun mentiin juottamaan hevoset läheisestä vesikaukalosta..? Heh, se alkoi leikkimään vedellä. Työnsi turpansa kokonaan veteen ja alkoi läträämään vedellä kuin meitin koira.
Mutta oli kyllä todella mahtava lopetus reissulle! Huomenna varmasti harmittaa katsoa, kun muut nousevat aamulla taas ratsaille, kun taas minä jään katselemaan aamutoimia vierestä. Olisi ollut niin mukava käydä ratsastamassa vielä kierros - tai jopa kaksikin Jamativolla. Tai jopa Universalilla.
- Posted using BlogPress from my iPhone
Eli lähdet sinne uudestaan?
VastaaPoista