Firenze, paiva 1 osa 2

Kavin sitten majoituksessa chekkaamassa itteni sisaan, mutta huone on valmis vasta kahdelta, joten tulin viela kaymaan koneella.

Firenze alkaa miellyttaa koko ajan lisaa, olenkin tassa jo ostanut joitain kortteja ja pitaisi viela loytaa postilaatikko (saa nahda, millaisessa hakemisessa se on). Huomenna viimeistaan pitaa kayda sivistamassa itseaan ja tuijottaa sita kuuluisaa David:in patsasta. Oli taalla ilmeisesti muitakin ihan ok kohteita, ainakin hostellin pitaja ympyroi niita innokkaasti kartasta -ja kaikki on kavelymatkan paassa! Mutta palataanpa takaisin eiliseen ja muistelen vahan nain kirjallisesti Eurostaria.

Sen kyydin jalkeen paatin, etta en enaa ikina kulje moisella vehkeella (siis nimenomaan Eurostarilla, kylla ne muut junat menevat)! Aina kun se suhahti johonkin tunneliin, meni korvat lukkoon. Poikkeuksena meren alle laskeutuminen ja nousu, silloin se hidasti huomattavasti vauhtiaan ja ei ollut laheskaan yhta paha kuin nama muut rautatietunnelit. Lisaksi meikalaiselle tuli siina huono olo, silla maisemat vilisi turhankin nopeasti ohi. Oikeastaan sita voisi melkein kuvailla lentokoneessa olemiseen, paitsi ei onneksi ollut sita outoa paineen tunnetta paassa.

Ainoa positiivinen asia oli se Lontoon tullin koiranpentu, joka oli opettelemassa paikkoja vanhemman koiran kanssa (ei varmaan ikaa ollut kuin jotain 3kk?). Sekin tuli pistettya merkille, etta ainoat huumekoirat, joita Lontoossa nakyi, olivat spanieleita (niitahan kylla nakyi ihan paivittain).