Mutta myös olen harmissani siitä, että jätin putken tänään hotellilla ja tein taas kävelyreissun pelkästään pikkukameran kanssa. Miksi harmissani? No, koska törmäsin kahteen lammaspaimeneen, joilla oli Land Roverin lavalla kaksi bordercollieta -ja paimenet olivat laskemassa lampaita! Oi, kuinka läheltä liippasi, että olisin päässyt seuraamaan paikallisten koirien työskentelyä! Harmikseni kyllä suurin osa lampaista oli tiellä, joten kaksikko ei tarvinut koiriaan. Ainoastaan kerran koirat pääsivät töihin -mutta olivat sen verran kaukana, että en edes yrittänyt ottaa kuvia. Näin vain, kuinka kaksi mustaa pistettä viiletti melkoista vauhtia lampaita kohti. Toinen bordercollie oli myös ovelan värinen, sen pää ja rintamus olivat täysin valkoiset. Ainoastaan kyljissä ja selässä oli mustaa.
Lisäksi olisi ollut toinenkin tilanne, jossa olisin kaivannut pitempää obiskaa. Olin yhä samalla reissulla, kun jäin ihailemaan tien vierellä olevaa raunioitunutta mökkiä. Kattoa ei ollut laisinkaan, mutta kolme savupiippua oli yhä pystyssä. Menomatkalla otin pari kuvaa mökistä, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt rakennukseen huomiota. Takaisin tullessa lompsin mökin ohi ja vilkaisin sitä vain sivusilmällä. Mutta parin askeleen jälkeen pysähdyin ja oli pakko palata katsomaan, olinko nähnyt oikein. Kyllä vain! Raunioituneesta oviaukosta näin nurkassa kyyhöttävän läpimärän karitsan! Palasin vieläkin enemmän taaksepäin, että pääsin toisen oviaukon kohdalle. Ja siinä makasi selvästi näkyvillä emo, toisen märän karitsan kanssa. Miten en ollut huomannut kolmikkoa aiemmin? Sillä vaikka karitsat olivat selvästi vastasyntyneitä, tuskin ne molemmat olivat putkahtaneet siinä välissä pihalle, milloin ohitin mökin ensimmäisen kerran ja tulin vähän ajan päästä takaisin. Peräännyin varovaisesti mökiltä ja jatkoin matkaa, miettien samalla, miten karitsat selviytyivät sellaisessa säässä. Oli kuitenkin suhteellisen kylmä, tuuli jäätävää (oltiin melko korkealla) ja taivaalta tuli lunta. En sitten tiedä, poimiko lammaspaimenet kolmikon matkaan paluumatkallaan.
Mutta hyppäsin asioiden edelle. Maanantai nimittäin! Otin tavoitteeksi käydä vain yhdessä suunnassa ja niin teinkin. Valitsin yhden polun, joka tuntui parhaimmalta ja lähdin taapertamaan sitä pitkin. Välillä polkua oli hankala seurata, kun tuuli oli juoksuttanut lunta munron rinteillä ja se myös samalla hankaloitti kävelyä. Vastatuulesta puhumattakaan. Polku nousi melko korkealle, mutta harmikseni ei noussut minkään nyppylän päälle. Vaan parin tunnin kuluttua kinttupolku alkoi laskeutua alemmas rinteiltä ja lopulta yhdistyi soratiehen. Kävelin vähän matkaa soratietä ja katselin uusia mahdollisia polkuja, mutta ei käynyt onni niiden suhteen. Näin yhden munron rinteellä jonkinmoisen polun, mutta näytti olevan lumen peittämä, joten jätin kokeilematta. Enkä edes tiennyt, mistä polulle olisi päässyt. Kinlochlevenistä en ollut löytänyt minkäänlaista kauppaa, joka möisi karttoja, joten olin täysin oman surkean suuntavaistoni armoilla. Lopulta käännyin takaisin ja palasin samaa reittiä Kinlochlevenin kylään, kuin olin tullutkin. Pysähtyen välillä nauttimaan auringosta, joka on ollut melko harvinainen näky täällä päin. Ensi kerralla sitten.
Nyt kun huomenna aamulla syön viimeisen virallisen skotti aamupalan, siitä on hyvä kertoakin vähän. Sillä Kinlochlevenissä minun ei ole tarvinut syödä kuin kerran päivässä. Aamupala. Huh! Lautanen täynnä pekonia, black puddingia (vähän kuin verilettu mutta paksumpi), sianlihamakkaraa, paistettu kananmuna, papuja, potato scone (vähän kuin perunarieskan palanen olisi lyöty lautaselle), tomaattia ja sieniä. Ja jos vihjaa haluavansa jättää tomaatin ja sienet lautaselta, saa tilalle lisää paistettua kananmunaa. Lisäksi kyytipojaksi appelsiinimehua, kannullinen teetä, muutama paahtoleipä marmeladilla tai voilla ja... vähärasvainen jogurtti (älkää kysykö -en minäkään. Mutta oli hyvää jogurttia vaikka jotenkin ihmetytti "vähärasvainen" osa, kun vertasi muuhun aamupalaan). Ja jos vielä hiukoo, niin aina keittiöstä saa lisää paahtoleipää ja tarjolla on myös kaikennäköisiä muroja. Kyyyyllä. Näen mielessäni, kuinka neiti Kolesteroli hymyilee muikeana jokaisen aamupalan jälkeen. Ja moisella aterialla potkii koko päivän. Illalla yleensä vain keittelin huoneessa kupillisen teetä. Huh, pelkkä ajatuskin saa olon kylläiseksi.. Edinburghissa tulen asumaan hostellissa ja pääosin syön aamupalaksi paahtoleipää. Sieltäkin kyllä saa lämmintäkin ruokaa, mutta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti